Herään aamulla kamalaan krapulaan omasta sängystäni. Minulla on täysi havainto siitä, mitä olen illalla tehnyt, kenen kanssa ja missä.

Muistan huumaavan musiikin, kuumat huulet ja jumalattoman kiihkon keskellä tanssilattiaa. Muistan keinuvan lantion liikkeen, joka sai minut laukeamaan taikurini syliin. Muistan suudelman illan päätteeksi ja muistan taksimatkan kotiin. Muistan ne ihanat silmät, jotka vielä aamulla seikkailivat unissani.

Neitsyt-Maria on minun luonani aamulla, tiedän sen keittiöstä kuuluvasta kolinasta päätellen. Kuulen toisetkin askelten äänet ja kikatuksesta päätellen asunnossani on joku muukin kuin ystäväni. Istun hiljaa sänkyni laidalla ja pitelen päätäni. Minun on pakko suunnistaa keittiöön hakemaan särkylääkettä.

Marian kanssa keittiössä on kukas muukaan kuin eilinen Jeesus, joka osoittautuu Mika – nimiseksi mieheksi nopean esittelyn ja Marian virnuilun ohessa. He näyttävät kovin ihastuneilta ja luontevilta keskenään ja pieni kateus saa pääni jyskyttämään entistä kovemmin. Pengon siinä samalla laukkuani, jossa minulla on varalla särkylääkkeitä. Kulautan lääkkeen veden kera alas ja kurkkaan laukkuuni. Silmiini sattuu paperinpalanen, käyntikortti, jossa on vieras, minulle ennestään tuntematon nimi.

Katson korttia ihmeissäni, mutta tiedän takuu varmasti, kenelle tuo kortti kuuluu. Taikurini jätti käyntikorttinsa.

Haluaako hän tavata uudestaan? Mitä hänellä on mielessään?