Nappaan käyntikortin Marian kädestä, joka hihkuu innoissaan sitä, miten minä olen löytänyt taikurini niiden kaikkien renttujen seasta. Mietin itsekseni että niimpä. Mies joka oli naamioitunut. Mitä kamalaa näen hänessä sitten, kun tapaamme oikeasti.

Iltapäivällä, kun Maria lähti uuden ystävänsä kanssa kaupoille, minä kaivan kännykän laukustani ja näppäilen tekstiviestin;

Hei, epäilen sinun olevan eilisen taikatempun aikaansaaja. Kiinnostaako tavata uudestaan, tällä kertaa ilman naamioita? ;-)

Näppäilen numeron ja painan lähetysnappia. Tuntuu, että kirjoitan jollekin vanhalle tutulle, jollekin, jota ei tarvitse jännittää. Menen suihkuun jo toisen kerran saman päivän aikana ja huuhtelen viimeisetkin juhlinnan rippeet suihkun likavesikaivoon. Pesen itseäni huolellisesti ja kuulen taustalta puhelimen piippauksen, olen saanut tekstiviestin.

Puen ylleni kylpytakin ja vedän pyyhkeen päähäni, kävelen innoissani, hieman jännittyneenä puhelimen luo ja luen viestin.

Odottaako Pikkunoita uutta taikatemppua? ;-) Nähdään illalla?

Hymyilen leveästi ja vastaan viestiin myöntävästi ehdottaen samalla paikkaa ja aikaa tapaamiselle. Mies vastaa pian myöntävästi ja minä alan valmistautua hekumoiden. Menisimme syömään kivaan, hiljaiseen ravintolaan.

Illan kuluessa minua alkaa jännittää. Leijailen jossakin korkealla, meikkailen kevyesti ja taistelen hiukseni kevyelle suortuvakasalle niskaan. Vaatteita on aivan liikaa silloin, kun on treffit tiedossa. Hyräilen ja kokeilen vähän kaikenlaista. En tiedä miehen todellisesta mausta yhtään mitään, joten päädyn pukemaan päälleni napakat farkut ja niiden seuraksi anteliaan vaalean paitapuseron. Mulkaisen itseäni peilistä ja koetan palauttaa mieleeni eilisen meikkini, minua on lähes mahdotonta tunnistaa nyt, verrattuna siihen eiliseen, tummaan noitaan.

Astun ulos ovesta ja vedän keuhkoni täyteen raitista ulkoilmaa, on kirpeää näin illalla, vaikka aurinko on lämmittänyt koko päivän ja tiet kimaltavat kosteina sulaneesta lumesta. Joka paikassa tippuu vettä ja jokaisen puun oksa näyttää kimaltavalta, kun pienet vesipisarat notkuvat niillä, valmiina putoamaan jokainen vuorollaan. Koetan ajatella rentoja ajatuksia, jotta pienikin jännitykseni laukeaisi matkalla tapaamispaikalle. Mietin millainen mies minua siellä odottaa, enhän ole nähnyt häntä kuin tummassa naamiaisasussa illalla, humalassa. Silmät muistan, ne tummaakin tummemmat suklaasilmät. Muistan kuinka kiinteästi ne katsoivat minuun tanssiessamme, kuinka hellästi laukeamisemme jälkeen hän imi minusta jokaisen piirteeni muistiinsa silmillään.

Vilkaisen itseäni vielä vaivihkaa ravintolan ikkunasta heijastuvasta kuvajaisesta ja tuhahdan raikkaalle, mutta huolettomalle olemukselleni. Astun sisään ravintolaan ja katselen ympärilleni arvioivasti. En näe ketään eiliseen kuvaan sopivaa ihmistä, joten kävelen rauhalliseen nurkkapöytään ja istun siihen selailemaan ruokalistaa.

- Pikkunoita?

Kuulen kysyvän äänen vierestäni hetken kuluttua, en ole edes huomannut kenenkään tulevan viereeni. Käännyn katsomaan tulijan suuntaan ja näen tummanruskeat silmät hymyilemässä minulle. Hymy leviää suusta silmiin sellaisella vetoavuudella, että minä en voi olla hymyilemättä häkeltyneenä takaisin. Mies on erittäin tumma, etenkin nyt ilman valkoista meikkiä. Puolipitkät kiharat hiukset laskeutuvat otsalta ohimoiden sivuille vallattomasti ja hän tuoksuu niin jumalattoman hyvältä, että jalkani ovat pettää, kun nousen seisomaan tervehtiäkseni Taikuriani.

- Olen minä, sinä olet ehdottomasti Taikuri, vinkkaan miehelle ja halaan häntä kevyesti. Kyllä, hän se on, tunnistan hänet viimeistään hänen käsistään, jotka koskettelevat minua tunnustelevasti ja antavat lämpimän vastahalauksen. Hän istuu minua vastapäätä ja hetken vain istumme siinä, katselemme toisiamme, minä täysin huumaantuneena hänen ulkomuodostaan. Muistan ehdottomasti nuo silmät.

Tarjoilija keskeyttää hiljaisen hetkemme ja tilaamme ruoat. Päädymme ottamaan punaviinipullon ruoan seuraksi ja menemme salaattipöytään hakemaan alkuannoksemme. Hän koskettelee minua koko ajan, silittää olkapäätä ja selkääni, työntää kasvonsa aivan lähelle minua ja nuuhkaisee minua silloin tällöin. Ruokamme saapuu ja juttelemme kevyitä asioita, ei mitään henkilökohtaista, eikä minun tarvitse pelätä hiljaisuuttakaan. Minä haluan häntä niin kovin, että unohdan välillä sanani ja päätän olla hiljaa vain katselemalla häntä.

Ruokailumme on ohi, hän maksaa laskun, kuten kunnon herrasmies tekeekin ja lähdemme ulos ravintolasta. Viini on pyörryttänyt minun päätäni sen verran, että pyydän häntä kävelylle läheiseen puistoon. Linnut laulavat ja on alkanut hieman hämärtää, mutta minä tunnen vain vereni kohisevan, kiihkeän haluni ja nauran hänen jutuilleen, hän on oikea seuramies ja hänessä on ehdottomasti naistenmiehen vikaa.

Istumme puistonpenkille katselemaan maisemaa ja havahdumme kuuntelemaan linnunlaulua läheisestä puusta. Käännyn katsomaan häneen ja näen hänen tekevän samoin. Näen hänen silmänsä niin läheltä, että joudun nielaisemaan niiden hämmästyttävästä vaikutuksesta. Hän kumartuu suutelemaan minua, nuolaisee varovaisesti maistellen ylähuultani, imaisee alahuuleni suuhunsa ja vetäytyy hetkeksi taas katsomaan reaktiotani. Minä tunnen valahtavani jonnekin himon ja nautinnon sekavaan olotilaan, osasyyllisenä selkeästi nauttimani viini ja toiseksi nuo silmät, huulet, tuoksu. Minä olen aivan valmis, istuessani siinä puistonpenkillä tuon jumalaisen miehen kanssa.

- Mennäänkö jonnekin muualle? Hän kysyy kuin lukien ajatukseni ja lähdemme hänen autolleen, ehkä siitä hänen asunnolleen.

Ähäskutti.. Jatkoa seuraa. ;-)